perjantai 25. lokakuuta 2013

X testaa laihduttamista osa 2

Olen siis syönyt 3 päivän aikana vain Nutrilett-kickstart pakettiin kuuluvia aterioita, join toki kahvi ja teetä (ilman sokeria tai maitoa) ja pari kertaa söin xylitolipurkkaa.
Jokaiselle päivälle oli aamupalapirtelö, lounas patukka. kaksi kasvilientä, pastapäivällinen ja jälkiruokavanukas Patukat olivat aika mauttomia mutta menettelivät, liemet olivat maukkaita, ja pirtelöt ja vanukkaat maistuivat yllättävän hyviltä kun oli aidosti nälkä. 
Miinusta tulee siitä että pakkausen kyljessä voisi olla selkeä maininta siitä että aamupalan ja päivällisen valmitukseen tarvitsee maitoa, itse kun en yleensä sitä juo niin pitikin lähteä uudelle kauppareissulle dieettiä edeltävänä iltana, jotta aamupala ei jäisi vaillinaiseksi. Muutenkin kun kaloreita saa päivässä vain 830, johon on siis laskettu mukaan maidon tuoma energia.

Nälkä on rehellisesti ottaen ollut kova, koska olen tottunut syömään suuria annoksia.
Liikuntaa en tämän kokeilun aikana harrastanut muutoin kuin pyöräilin töihin noin 10 minuuttia suuntaansa, tosin teen seisomatyötä ja asun hissittömässä kerrostalossa joten saan hieman hyötyliikuntaa päivittäin. Yritin kyllä eilen hieman joogailla mutta se loppui etureiden kramppaamiseen.

Mittani nyt: vyötärönympärys 81 cm ja alavatsan (jenkkakahvojen) kohdalta 101 cm.
alussa vy: 83,5 ja alavatsalta 106 cm. Valitettavasti en omista vaakaa niin en tiedä onko kiloja karissut laisinkaan.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin

X

maanantai 21. lokakuuta 2013

X testaa laihduttamista osa 1

Viikonloppuna on syntymäpäiväni ja vatsa senkun pömpöttää kaikissa juhlamekoissa, joita olen kokeillut ja BMI (paino-indeksi) näyttää n. 27 eli ylipainoista. Päätin että haen kaupasta pikadieetti tarpeet, mukaani tarttui siis Nutrilett Start Now!-paketti, katsotaan jos tällä vatsa hieman pienenisi ja tästä olisi myös hyvä jatkaa terveellisiä elämäntapoja normaalilla ruualla. Minun on aina ollut vaikea laihduttaa koska rehellisesti rakastan ruokaa ja annoskokoni ovat isoja, vaikka ruoka itsessään olisi terveellistä.

Huomenna alkaa siis kolmen päivän dieetti, kerron sitten miten tämä sujui ja mitkä olivat tunnelmat. 
Tässä vielä vatsani mitat; vyötärön ympärys 83.5 cm ja vatsan suurimmalta kohdalta (jenkkakahvoista) 106 cm.


Tervetuloa mukaan

Olen tällä hetkellä yksin asustava kokeilunhaluinen neiti-ihminen vuosimallia 1988.
Jo pitkään olen haaveillut kirjoittavani blogia ja nyt on sen aika, toivottavasti viihdytte seurassani.
Blogini tulee varmasti olemaan kuin sekametelisoppa, kirjoitan varmasti aiheesta kuin aiheesta, jos minulla on siitä jotain sanottavaa ja vaikkei olisikaan. Eninmäkseen aiheet tulevat pyörimään lempiaiheeni eli  ruoan ympärillä.

Tästä on siis hyvä lähteä liikkeelle.. 

X